Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta

Kuntorastit: Roopensuo-Etelä-Keljo

Ajankohta:

Ke 19.07.2017 17-18:30

Järjestäjä:

Jani Kurhinen, 040-5838 430, jani.kurhinen(at)jyu.fi

Omatoimirastit:

Kartat tilattavissa tapahtumaa seuraavana päivänä.

Tulokset:

Lisätietoa:

Tienvarsipysäköinti. Suosithan kimppakyytejä tai kevyen liikenteen ratkaisuja.

Maastosta luonteesta johtuen C- ja D-radat eivät ole kaikkein helpoimpia. Perheen pienimmille suositellaan saattajaa mukaan. Pidemmät radat pääsevät nauttimaan eri tyyppisistä alustoista suorastaan taivaallisesta suunnistusmetsästä vähän hitaampaan. Ulkoiset rajoitteet vaikuttavat reitinvalintojen niukkuuteen, mutta keskittyminen on sen sijaan sujuvassa rastinotossa.

Kartalla on kolme tuoretta aukkoa, jotka ovat merkitti kielletyiksi alueiksi. Näitä on ehdottomasti noudatettava, sillä näihin on istutettu uudet taimet.

Maali suljetaan kello 20:30. Tule siis pois maastosta viimeistään tuohon mennessä. Mikäli maalin sulkeutuessa on vielä suunnistajia maastossa, niin seura käynnistää etsinnät ensin seuran omin voimin ja sen jälkeen tekee tarvittaessa ilmoituksen kadonneesta suunnistajasta yleiseen hälytysnumeroon.

Opastus: