25.04.2018

Naiset Tiomilaan

Perinteinen suunnistuksen kevätkauden huipentuma Tiomila-viesti juostaan tulevana viikonloppuna Tukholman etäläpuolella Nynäshamnissa. Myös vuoden 1912 Olympialaisten purjehdusareenana tunnetun taajaman lähimetsät tulevat tarjoamaan vaativaa suunnistusta saaristomaisemissa.

Suunnalta matkaan lähtee tänä vuonna nuori ja erittäin nälkäinen naisten joukkue. 

1. osuus 5,5km

Alena Voborníková

Viestin avaa kovaa kulkua harjoituskaudella väläytellyt Alena, joka on viettänyt talven opiskelijavaihdossa Jyväskylässä. Hiihtokilometrejä Voborníková on tahkonnut Laajavuoren laduilla enemmän kuin koskaan ennen, joten kuntopohja on aloitusosuuden vaatimalla tasolla.

2. osuus 6,9km

Mette Nygård

Tälle kaudelle suuntaan siirtynyt Kuopion Suunnistajien kasvatti Mette Nygård jatkaa viestiä toisella osuudella. Mette vakuutti valmennusjohdon kevään pirteillä esityksillä ja saa heti paikan näyttää kyntensä.

3. osuus 10,9km

Veera Klemettinen

Pitkällä kolmososuudella on odotettavissa kansainvälistä vauhtia, kun nuorten MM-mitalisti ja kaameaa kevätkuntoa tihkuva vanhempi Klemettinen päästetään irti. Veera on jo kevään kansallisissa lähestynyt Suomen naisten terävintä kärkeä ja putkiosuudella tuskin tarvitsee letkan perällä roikkua.

4. osuus 7,7km

Kaisa Klemettinen

Neljännellä osuudella viestiä kuljettaa nuorempi Klemettinen. Kaisa on Alenan tapaan hyödyntänyt talven hyvät hiihtokelit, siitä todisteena hisun SM-mitali ja isosiskon päänahka! Lisääntyneen vauhdin seurauksena väliosuuksien erikoisnainen hakee joukkueelle hyvät asemat ennen ankkuriosuutta.

5. osuus 8,8km

Barbora Chaloupska

Tsekin nuorten maajoukkueen monivuotinen vakiokasvo Barbora 'Bara' Chaloupska vie tänä vuonna suunnan viestiä ankkuriosuudella. Baran hymyä päästään näkemään ankkuriosuuden päätteeksi varmasti tänäkin vuonna!